sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Toinen viikko

Eihän täällä ehdi mitään kirjoittelemaan. Saatte siis taas koosteen kuluneesta viikosta.

Maanantaina lähdin sitten ihan urakalla tutkimaan Hamburg meilea ( ostaria ). Löysin aivan ihania KYNSILAKKOJA ja muita nail art-juttuja! Innostuin ehkä vähän ostelemaan niitä. Kallein oli tosin kuitenkin  vain 10€, mutta kun ostelee useamman 2€ härpäkkeen niin kertyyhän niistäkin. Ravintoloita ja leipomoita oli lukemattomia kyseisellä ostarilla, ja ruokapaikan valinta olikin melkoinen haaste. Asiaa ei helpottanut että missään ei ollut menua englanniksi. Päädyin sitten erääseen aasialaiseen, ja sen verran tiesin tilaamastani annoksesta että kyseessä on kanaa. Opin myös etten pidä lainkaan pähkinäkastikeesta. Ja se vaatii jo aika paljon löytää jotain mikä ei mene minulla alas. Jälkkäriksi Happiness stationilta jätski / jugurtti / hedelmä / marja-mössö. Se hyvitti kyllä mukavasti ikävää pähkinäkokemusta.

Tiistain pysyttelin lähinnä kotosalla, ihan pientä kauppareissua lukuun ottamatta;3 Löysin  hauskoja käsidesejä Essenseltä, joissa on Saksan lipun värisiä hippusia! Iiih! Otin varmuuden vuoksi kolme purkkia, jos vaikka tuliaisiksi..

Keskiviikonkin suunnittelin pysytteleväni kotosalla, mutta päädyttiinkin lähtemään koko porukalla toiselle ostarille, Neuer wall. Pari kynsilakkaa Kiko Milanon liikkeestä tarttui mukaan ja tuunattavat kuoret puhelimeen. Siinä vaiheessa olin jo kierrellyt kauppoja omiksi tarpeikseni ja istahduin kahvilaan odottelemaan muita. Ei mennyt kauaa kun he jo minut bongasivat ja suunnattiin sitten erääseen kenkäkauppaan jossa he halusivat käydä. Kuinka ollakaan, sattumalta sieltä löytyi minulle uusi käsilaukku ja kengät. Eikä hintaa tullut kuin yhteensä 30€. This is how you do shoe shopping.

Torstaina kiertelin läheisellä kauppakadulla ja näin aika paljonkin himottavia kauppoja. Mm. Korukaupan joka möi nallekarkkikoruja. Pitää katsoa jos olisi loppu ajasta vielä sen verran rahaa että ostaisin, olivathan ne aika hintavia mutta muistoksi olisi kiva. Ja sitten löysin aivan mahtavan cupcake-liikkeen! Tosi upeasti koristeltuja cupcakeja ja cakepopseja. Ehkäpä tuliaiseksi, hmm hmm..

Perjantaina sovittiin menevämme isäntäperheen sukulaisen luokse grillaamaan ja katsomaan Saksan peliä. Heillä on suomalaisia naapureita, jotka ovat kuulemma kovin uteliaita tapaamaan minut. Noh mikä jottei. Näiden sukulaisten talo sijaitsi vähän kauempana keskustasta, ja heillä on vähän suurempi piha kuin mitä nämä tyypilliset postimerkki-pihat ovat. Sinne sitten järjesteltiin katsomo ja kannettiin televisio ulkorappusille. Suomalaiset tulivat sitten pelin jälkeen, kyseessä vanhempi pariskunta ja vaikka virheellisesti puhunkin "suomalaisista", oli pelkkä vaimo suomalainen. Mies puhui kyllä myös erittäin hyvää suomea. Ilta meni oikein mukavasti syödessä ja jutellessa, sain myös pari uutta ideaa missä voisin käydä.

Lauantaina nousin jo aikaisin, sillä oli ollut puhetta yhteisestä aamupalasta ja kiertelystä kaupungilla. Kävimme sitten hakemassa leipomosta tuoreita leipiä ja croisantteja pöytään. Ihanaa kun leipomo on 50m päässä, olisin vielä isompi jos kotona olisi sama juttu. Juttelimme sitten siinä pöydässä ja päädyimme lähtemään katsastamaan Hampurin Harley days-tapahtumaa. Eli siis, tuhansia harrikoita samassa paikassa, voiko siitä muuta sanoa kuin vau. Minä ja perheen isä olimme ainoat oikeasti pyöristä kiinnostuneet, joten muut suuntasivat jo kotiin siinä vaiheessa kun olimme saapuneet varsinaiselle tapahtuma-alueelle. Ei mennyt kumminkaan kovin pitkää, kun mieletön myrsky yllätti. Jäimme jumiin kaljatelttaan, tai no, kaljabrändin mainostelttaan jossa ei kumminkaan myyty kaljaa. Noh koska he lukitsivat meidät kaikki telttaan niin lopulta he joutuivat tarjoamaan kaikille ilmaiset kaljat. Porukka oli oikein tyytyväinen. Päästiin sitten lopulta jatkamaan matkaa kun sade ja ukkonen hellittivät vähän. Kengät hiersivät tosi pahat rakot, ja päädyin sitten kävelemään loppu matkan paljain jaloin. Taisin saada jotain lasinsiruja tai vastaavia jalkoihini, koskee nimittäin siihen malliin.  Tulipahan nähtyä harrikat.

Tänään päätin pyörähtää uudelleen Reeberillä, koska olihan siellä vaikka mitä nähtävää. Mitään ei kuitenkaan tullut osteltua, vaikka kaikki matkamuistopuodit läpi kolusinkin. Söin döner-ravintolassa siinä ja sitten jo suuntasinkin kotiin taas.
Minun pitää ilmeisesti tavata LIONS-tyyppejä ensi viikon aikana, ja pakko myöntää etten ole kovin innoissani asiasta. Noh joo, niin makaa kuin petaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti